ALE!

Pohdintaa oikeasta, väärästä ja diakoniasta – Kai Henttosen juhlakirja

Original price was: €41,30.Current price is: €19,82.

SKU: 9839410 Category:

Description

Tähän teokseen on koottu pääosa Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorin Kai Henttosen vuosina 2007 – 2017 Diakonialehdessä ilmestyneistä kolumneista. Kai Henttonen on itse valinnut ja ryhmitellyt kolumnit aihepiireittäin ja kirjoittanut vieläkin ajankohtaisiin teksteihin kommentit vuoden 2018 näkökulmasta. Kolumneissa tarkastellaan kriittisesti yhteiskunnallisia ja kirkollisia kysymyksiä, kuten eri ihmisryhmien asemaa, syrjäytymistä, ahneutta, diakonian ja teologian suhdetta sekä nostetaan vahvasti esille ekologiset kysymykset. Monet asiat peilautuvat saksalaiseen yhteiskuntaan, sillä Kai Henttonen asui ja työskenteli Berliinin ja itäisen Saksan suomalaispappina neljän vuoden ajan. Teoksen lopussa on Mikko Malkavaaran artikkeli diakoniatyön ja sen koulutuksen kehityslinjoista Suomessa. Artikkeli kuvaa sitä maailmaa, jonka keskellä Kai Henttonen on elänyt ja kasvanut ja jota hän kolumneillaan kritisoi ja kommentoi. Kai Henttonen on ollut usean vuosikymmenen ajan diakoniatyön ja sen koulutuksen kehittäjä. Diakonia on ollut hänelle elämäntapa ja pohdinnallinen haaste. Tämäjuhlakirja on samalla Kai Henttosen lähtölahja Diakille hänen jäädessä eläkkeelle.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Pohdintaa oikeasta, väärästä ja diakoniasta – Kai Henttosen juhlakirja”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *