ALE!

Pasonen, Suunnistaja

Original price was: €38,00.Current price is: €18,23.

SKU: 470042288 Category:

Description

Vahvasti aikaan ja sen tapahtumiin sidottu tarina kertoo päähenkilön Pentin elämästä. Kouluiässä suunnistuksesta innostunut Pentti lähtee nuorena miehenä maailmalle. Oppikoulun pääsykoetta lukuun ottamatta Pentti ei pyrkinyt mihinkään. Miehelle ilmaantui ihmeellisesti tilaisuuksia, joihin hän ennakkoluulottomasti tarttui. Etsikö Pentti rastia, jota ei ollut merkitty karttoihin? Perustuivatko isot päätökset rohkeuteen vai oliko mies täysin muiden vietävissä? Mikä sai tavallisesti ujon miehen ottamaan uusissa tilanteissa isojakin riskejä? Liike-elämän kovuus ja lainalaisuudet aukenivat Pentille kuitenkin vasta kantapään kautta. Pentin luotto omiin kykyihinsä tuntui välillä olevan niin vahva, että jos maapallolla olisi ollut kahvat niin hän olisi nostanut silti. Koulukiusattu mies väisteli vielä aikuisiässäänkin pahimpia kiusaajiaan. Pentti Riesasen persoona on kuvitteellinen, mutta kaikki kirjassa esitetyt eri kohtaukset perustuvat tositapahtumiin. Kirjassa esiintyvien henkilöiden nimet on keksitty.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Pasonen, Suunnistaja”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *