ALE!

Nisonen, Kansalaisia – Citizens

Original price was: €33,35.Current price is: €16,00.

SKU: 907291599 Category:

Description

Pertti Nisonen tunnetaan laajasta henkilökuvatuotannostaan, joka on syntynyt toimeksiannoista ja julkaistu pääasiallisesti aikakauslehdissä 1980-luvulta lähtien. Työssä yhdistyy tietoisuus valokuvan omista traditioista ja historiasta hiottuun ja persoonalliseen ammattitaitoon. Johdantoesseessä Hanna Weselius määrittelee henkilökuvalle kolme tyypillistä lähtökohtaa: Kuvattavan oma tarve, jolloin hän määrittelee kuvaukselle puitteet. Omaa sarjaansa tekevä kuvaaja käyttää malleina valitsemiaan henkilöitä ja päättää, mitä on tekemässä. Kolmas toimija, esimerkiksi aikakauslehti, tuo kuvaustilanteeseen oman näkökulmansa, jota ei voi unohtaa. Aikakauslehti tuo mukanaan yhteisönsä: tekijänsä ja lukijansa. ”Valokuvaajan rooli tässä leikissä on keskeinen. Hän toteuttaa toiveita, joko omiaan tai jonkun muun. Hän myös ohjaa tilannetta ja päättää, milloin painaa laukaisijaa.” Tässä leikissä Pertti Nisonen on toteuttanut valokuvan taidetta. Jan Kailan tekemään haastatteluun perustuva ”Nisonen omin sanoin” antaa taustaa henkilölle Pertti Nisonen.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Nisonen, Kansalaisia – Citizens”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *