Description
Taika-Jim (Mandrake) on yksi maailman ja Suomen tunnetuimmista sarjakuvista. Se ilmestyi viikottaisena sunnuntaisarjana vuosina 1934-2013, ja sitä piirrettiin myös sarjakuvalehtiin Amerikassa ja Italiassa. Sarja oli parhaimmillaan 1940- ja 1950-luvuilla. Suomessa sitä julkaistiin Apu-lehdessä, jossa se sai suuren suosion. Sarja on mielikuvitusrikasta, hyvin piirrettyä sarjakuvaa kaiken ikäisille lukijoille. Taika-Jim ja jäädemonit sisältää kahdeksan sunnuntaiseikkailua 1940- ja 1950-luvuilta. Seikkailut ovat puhdasta scifiä ja fantasiaa. Niissä liikutaan Afrikan viidakoissa, Pohjoisnavalla, valtameren pohjalla ja avaruudessa. Vieraiden kulttuurien edustajat kaukaisilta planeetoilta vierailevat Maapallolla – ja Taika-Jim päätyy usein vieraille planeetoille vastavierailuille vastoin tahtoaankin. Suurinta osaa albumin seikkailuista ei ole julkaistu missään sen jälkeen kuin ne ilmestyivät Apu-lehdessä 1950-luvulla.





Reviews
There are no reviews yet.