ALE!

Sollamo, Yliopistolla kuin kotonani – Elämää ja eksegetiikkaa, naistutkimusta ja tasa-arvotyötä

Original price was: €26,10.Current price is: €12,52.

SKU: 34427 Category:

Description

Professori emerita Raija Sollamo on tehnyt mittavan akateemisen uran raamatuntutkijana. Omaelämäkerrallaan hän haluaa kunnioittaa vanhempiaan, jotka vaatimattomissa oloissa kasvattivat ja kouluttivat hänet ja kolme sisarusta ylioppilaaksi. Se avasi tien, joka johti hänet lopulta tutkijaksi, professoriksi, tiedekunnan dekaaniksi ja yliopiston vararehtoriksi. Tutkimus- ja opetustyön rinnalla Sollamolle tärkeitä alueita ovat olleet naistutkimuksen, feminismiteologian ja tasa-arvon edistäminen. Merkittävän panoksen kirkon hallinnossa Sollamo on antanut kirkolliskokousedustajana ja Raamatun suomennostyössä. Kuvatessaan toimintaansa vararehtorina Sollamo avaa muun muassa Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen kehittämistä, teknologian hyödyntämistä opetuksessa sekä tiedekuntarakenteen kehittämistä. Raija Sollamo on ollut kirjan nimen mukaisesti yliopistolla kuin kotonaan, mutta samaan aikaan oma koti ja perhe ovat olleet hänelle se voimavara, jonka avulla on ollut mahdollista tulla omalla alallaan lasikattojen särkijäksi.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Sollamo, Yliopistolla kuin kotonani – Elämää ja eksegetiikkaa, naistutkimusta ja tasa-arvotyötä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *